Päivän Raamatunkohta: Matt. 6: 27

 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä  kyynäränkään vertaa?

 -No niinpä! Eihän se mahdollista olekaan! :) Kerronpa  tässä aikani kuluksi tarinan... Olipa kerran kaksi miestä. Heillä molemmilla oli perhe, vaimo ja kaksi lasta. Toisella miehellä, Paavolla oli oma yritys, ja toinen mies Einari,  kävi eräässä suuressa firmassa töissä. Oman yrityksen laittanut mies, Paavo, joi aamukahvia ja katseli keittiön ikkunasta Einaria, joka raapi vanhan ladansa ikkunoista jäätä pois. Töihin oli miesrukka lähdössä. Paavo katsoi kelloaan ja totesi, että hänellä oli vielä hyvän aikaa ensimmäiseen asiakastapaamiseen. Kylläpä hän olikin viisaasti sopinut, oli niin ikävä ilmakin. Olipa se hienoa, kun sai kokonaan ihan itse päättää omista työajoistaan..

 Einari katseli ulkoa, kuinka naapuri siellä joi kahviaan. Hän heilautti tervehdykseksi kättään ja hyppäsi ladaansa. Pomo oli antanut hänelle rutkasti tekemistä tälle päivälle. Oli paras aloittaa heti, kun vaan työpaikalle pääsisi. Einarin  pomo oli ankara mies, joka piti alaisensa aina hyvin liikkeellä, eikä suvainnut vetkuttelua. Silti tämä pomo piti tarkkaan huolta alaisistaan. Jos joku sairasti, pomo soitti ja kysyi kuulumisia. Jos jollain oli rahavaikeuksia, saattoi yhtäkkiä saada ylimääräisen bonuksen.. Ja niin työntekijät pysyivät kauan samassa työpaikassa, olihan työ mielekästä ja haasteellista, joskin vaativaa.

 Paavo oli jo myös lähtenyt töihin. Asiakas oli innoissaan yrityksen tarjoamasta palvelusta ja pidettiinkin nyt hyvin tärkeitä neuvotteluja, jotka vaikuttaisivat Paavon firman asemaan markkinoilla varsin voimakkaasti. Asiakastapaaminen  menikin mainiosti ja hän sai jäädä hyvillä mielin odottamaan seuraavaa, ratkaisevaa palaveria, jossa olisi toisen, suuremman firman tärkeät johtajat paikalla.

 Einari sai työpäivän pulkkaan ja lähti ladallaan kohti kotia. Hän huokaisi ja rentoutui kuunnellen radiota. Kotona vaimo oli laittanut ruokaa ja lapset olivat iltapäivän harrastuksissaan. Oli rauhallista ja mukavaa. Einari unohti kokonaan työnsä ja työpaikkansa, nosti jalat jakkaralle ja luki hyvän ruuan päälle päivän lehden.

 Samaan aikaan Paavo oli ajellut citymaasturillaan viereiselle paikkakunnalle tekemään yrityskonsultointikeikkaa. Olihan hänen huolehdittava myös asiakkaistaan edelleen, vaikka suuret kaupat olivatkin tuloillaan. Tunnin kuluttua hän huomasi, ettei ollut syönyt lainkaan aamun jälkeen, jolloin oli vienyt asiakkaan syömään. Paavo kurvasi pikaruokaravintolan autoluukulle ja osti ison annoksen rasvaisia ranskanperunoita ja makkaraa. Hän vilkaisi kelloaan ja huokaisi. Menisi vielä jonkin aikaa, ennenkuin hän ehtisi kotiin asti, sillä oli vielä käytävä toimistolla kirjaamassa ylös päivän tapahtumat ja jättämässä kuitit kirjanpitoon. Vaimokin varmaan jo odottelisi kotiin.

 Einari huomasi, että alkoi tulla ilta. Hän taitteli lehden pois ja puki ylleen lenkkeilyvarusteet. Hän otti perheen sekarotuisen piskin talutusnuoraan ja lähti ulos. Pitkän ja rentouttavan lenkin lopuksi hän jäi hetkeksi pihaan tuijottamaan kaunista tuikkivaa tähtitaivasta. Kuului naapurin ison auton ääni. Einari katseli, kuinka Paavo tuli pihaan ja laahautui autostaan. Hän meni sisään kotiovesta. Pian kuului talosta kiukkuista huutoa ja Paavo luikki takaisin ulos. Hän näki Einarin pihamaalla ja tuli juttelemaan.

- On se vaan komia tuo taivas tänään.. Paavo avasi keskustelun Einarille, joka sitten vilkaisi kaunista taivasta vielä uudelleen.

- Niinhän tuo näkyy olevan.. Taisi ola Paavolla tänään vähän pitkä ja raskas päivä? Einari kysäisi.

- Noo.. Semmoinen oli aika tavallinen. Vaimo ei vaan oikein jaksa ymmärtää, ei pidä siitä että tulen myöhään, enkä aina syö kotona. Kai se toivois mun hakevan ja vievän noita nappuloitakin joskus. Paavo vastaili ja tuijotti kengänkärkiään. Pakkaslumi narskahteli hänen kenkiensä alla, kun hän pyöritteli kantojaan.

- Niin. Ei pidä meidänkään Telle minun ylitöistäni. Onneksi niitä kuitenkin tulee aika harvoin. Meillä on pomo tehnyt semmoisen hyvän systeemin, että kukin työntekijä tekee kerran kahdessa kuukaudessa kolme pidempää päivää. Nii hoituu kaikki ylityöt. Sitten me muut saamme levätä kotona ja jaksamme sitten paremmin tehdä omat pitkät vuoromme. Einari selitti ja pidensi koiran hihnaa kädessään, jotta piski ulottui paremmin nuuhkimaan läheistä pensasta. Se nosti onnellisena koipeaan ja nuuski omia tekosiaan sitten tarkasti.

- Niin. Minä joudun tässä olemaan hiukan kuin oma pomoni. Siinä tulee helposti määränneeksi itselleen paljon ylitöitä. Ja kaikki tavoitteen on itsestä kiinni. Ja tietysti kaikki vastuu on itsellä, se siinä taitaa olla rankinta. Jos jokin menee pieleen, se on vastuullani.. Paavo rapsutti stressaantuneena kaljuuntuvaa päälakeaan.

- Kyllä se vaan on sillä tavalla, että meikäläinen silti pitää mieluumin tämän oman osansa. Että teen työtä ahkerasti, mutta päävastuu on muualla. Jos tulen kipeäksi, hoitaa pomo jonkun muun tekemään osuuteni sen ajan. Pääsen ajoissa kotiin, koska pomo on halunnut niin järjestää. Rahaa ei tietysti tule samalla tavalla, kuin sinulle oman firmasi pomona, mutta maksan sen mieluusti vapaa-ajastani. Lisäksi Telle on ollut kovin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Einari selitti.

- Ei kyllä ole asiat minulla aivan yhtä hyvällä tolalla, kuin ovat naapurilla! Enhän mä edes voi mennä kotiin vielä, kun Amelia on niin pahalla päällä. Meidän meksikonkarvatonkoira oli pissinyt takkahuoneen intialaisen maton, koska tulin niin myöhään töistä.. Eetu ja Aleksi oli lisäksi tapelleet koulussa. Paavo potkaisi lumikikkareen penkan yli ja tunki käsiään syvemmälle taskuihin. Pakkanen alkoi ikävästi nipistellä paljasta päätä.

- Tule kuule naapuri meille iltateelle. Menet sitten kotiin, kai Amelia on paremmalla tuulella jo sitten.. Einari taputti Paavoa selkään ja he lähtivät Einarin kotiin teelle.

 Paavo mietti mielessään, että ehkä Einarin ratkaisu sittenkin oli ihan hyvä. Töitä ei tarvinnut tuoda kotiin, koska johto oli muualla. Elämä pysyi hyvässä järjestyksessä. Toinen hoiti pohjajärjestelyt ja muut oheistyöt ja Einari vain teki, mitä sitten pyydettiin. Paavo alkoi miettiä, josko sittenkin olisi mahdollista vielä päästä töihin jollekin toiselle. Jos sitten vaikka saisi muun elämänsä parempaan kuntoon, kun työn ohjat olisivat jollakin muulla, eikä tarvitsisi itse murehtia joka askeleella..?

 

 Sen pituinen se. Tarinani on vertauskuvallinen. Siinä verrataan uskovaa ja ei uskovaa. Uskova voi luottaa elämänsä hyvän, mutta tiukan pomon hoteisiin. Hänen ei tarvitse itse murehtia elämisestään, koska Jumala sen huolehtii. Jos hän on sairas, on hänellä tuki Jumalassaan. Sen lisäksi, uskova voi luottaa siihen, että kun tulee aika täältä kerran lähteä, pomo  odottaa kotiin. Ei uskova kantaa raskasta taakkaa ollessaan itse elämänsä peräsimessä ja vastuussa sen suunnasta ja suunnitelmista. Uskova voi rauhallisin mielin jättää kaikki murheensa ja suunnitelmansa Jumalalle joka sitten johtaa kaiken parhain päin.

 Ja päivän lapsen suusta: Miiko oli ottanut käteensä sakset, jotka olivat pöydällä. Äiti pääsi seuraamaan aitiopaikalta häntä vastapäätä mielenkiintoista esitystä. Miiko avasi sakset niin, että terät olivat ikäänkuin henkilön jalat. Sitten tämä "henkilö" keikkuen käveli pitkin pöydän pintaa. " Hei, tällä saksella on jalat." Mikki ensin totesi. Sitten tämä "henkilö" totesi leikissä:"Mulla on tämmöset pitkät jalat. Terävät puukkojalat..."