Päivän Raamatunkohta: 1.Tim. 1:15-16

 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.

 

 Joulun hiljentymis- ja rauhoittumisleiri meni paremmin kuin hyvin, vaikka teknisten ongelmien vuoksi vaellus jäi pois ja tilalle tuli vain naisten hiljentymis-ja rauhoittumisilta. Lauloimme joululauluja ja joimme kahvia. Illan lopuksi sielunhoitoterapeutti, Maritta Penkkimäki piti meille mainion, itsetuntoa tukevan tunnin.

 Illan saldona totesin, että vaikka sitä on itsekukin varmasti epäonnistuneita, niin aina on tie ylöspäin auki ja Jumala on valmiina vastaanottamaan meidät ihan tällaisenaan. Saamme tehdä parannusta enstisistä teoistamme ihan rauhassa ja luottaa siihen, että Jumala kuljettaa meitä eteenpäin ohjaten ja auttaen.

 Kokeilimme eilen vetää Eevamarilla rattikelkkaa ja totesin, että eiköhän se ehdi oppia sen hyvin 30.1. mennessä, jolloin Raumalta tulee nuoria viettämään riehapäivää meille. Tätä toimintaa voisin myös miettiä näihin nuorille suunnattuihin leireihin... ;)

 Ja mietin, että josko tänään kokeilen satulaa tuohon Sipin selkään, niin on sitten ratsasteluopinnot virallisesti aloitettu.. Ellei taas mene minun suunnitelmat mönkään, kuten yleensä aina näin viiden lapsen, miehen ja 8 hevosen taloudessa on tapana... :D